Mitä muuta kuuluu odotukseen?

Pitkän hiljaisuuden jälkeen, päätin palata blogin pariin. Viime kerran kirjoituksesta onkin aikaa päälle kaksi kuukautta, nyt loppua kohden yritän parantaa kirjoittelutahtia.

Mitäpä meille kuuluu?
Pikkuisella on kaikki hyvin, eikä neuvolakäynneillä ole mitään erikoista huomattu. SF-mitta tosin menee yläkäyrällä, voikin olla että joudumme kokoarvioon vielä myöhemmässä vaiheessa. Raskausviikkoja takana 29 + 4, pikkuinen on kääntynyt raivotilaan sekä hänen epäillään laskeutuneen jo lähtökuoppiin. Tosin tänään Nykerönenä vaikutti majailevan aamulla poikittain mahassa.

Töissä olen pääsääntöisesti edelleen, mitä nyt maanantaina jouduin kovien särkyjen takia hakemaan sairaslomaa (syytä tutkitaan edelleen). Lääkäri määräsi sairaslomaa ja vuodelepoa koko loppuviikoksi, pakollisia kauppareissuja lukuunottamatta. Vasta toinen kokonainen sairaslomapäivä alkamassa, tunnen oloni tylsäksi ja ärsyyntyneeksi. Katsoin miestäni kateellisena, joka noin puolituntia sitten poistui kotoa iltavuoroon.

Olen todella kateellinen miehelleni siitä, että  hän pääsee töihin ja minä en.Toivon kovasti, ettei maanantai jäänyt viimeiseksi työpäiväksi ennen äitityslomaa. Edelleen kova hinku päästä töihin, vaikka olenkin aamukamman jo tehnyt, tulevana maanantaina TJ24 työpäivää. Aika käy uskomattoman nopeasti vähiin, tuntuu kuin olisin noin viikko sitten plussannut ja istunut Naistenklinikalla odottamassa verikokeen tuloksia.
 Yöt menevät heräillessä, enkä tunne enää käsitettä syväuni. Tiedän tarkasti monenko aikaan viikonlopun Hesari pamahtaa postiluukusta, koska naapurit saapuvat baarista, monenko aikaan työmaalla aloitetaan rakennustyöt, mitkä päivät roska-auto käy ja monenko aikaan. Onneksi heräämisen jälkeen saan edelleen unta, mutta uni on erittäin katkonaista ja olen unen/valveen rajamailla koko yön. Saatan unessani ajatella "no niin siellä taas liikutaa, kaikki hyvin", "kohta soi herätyskello, mutta pidän silmäni kiinni", "voisin kohta hörpätä vettä ja käydä vessassa", elämäni siis jatkuu aivan normaalina nukkumaan mentyäni. Olen kuitenkin onnellinen, että tiedostan tarvitsevani lepoa ja makaan sängyssä paikallani silmät kiinni vaikka tiedän olevani hereillä. Unta todennäköisesti saan sen kaksi tuntia yössä, jonka jälkeen palaudun valvetilaan ja tiedostan kaiken ympärilläni ja sisälläni tapahtuvan. Olen moneen otteeseen hyvästellyt yöuneni ja päätynyt siihen, etten enää koskaan tiedä mitä todellinen uni on. Toivon ja lasken päiviä siihen, kun unohdan miltä tuntui kun oli nukkunut tarpeeksi. 


Tummien silmänalusten, roikkuvien silmäpussien ja loppuraskauden keskeltä, voin vain sanoa "olen silti niin onnellinen".