Ensimmäiseen ultraan meneminen oli pelottavaa ja jännittävää, olen vain lapsena nähnyt veljeni sydämen ultrauksen. Joten en tiennyt miten ultraääni on muuttunut, kuinka paljon saamme tietoa, rauhoittaako se minua ylipäätään. Kaikki oli kuten pitää, tuleva isä vain pelästyi pikkuisen erittäin aktiivista liikehdintää. Tuleva ja onnellinen äiti nimittäin herätti pikkuisen unilta, jonka jälkeen aamujumppaa kestikin se 20 minuuttia.
Aplodit harjoittelevalle kätilölle, että onnistui ottamaan pikkuisesta tarvittavat mitat. Voitte kuvitella kuinka haastavaa on ottaa erittäin aktiiviselta lapselta sydänäänet, tämä jäikin siihen vaiheeseen kun pikkuinen rahoittui hetkeksi paikoille "juomaan". Todistimme tämänkin refleksin, ja se sai hymyn huulille. "Juomisten" jälkeen jumppa jatkui, saimme kuitenkin otettua tarvittavat mitat. Niskaturvotus oli 1,6 mm, ja kätilö huojensi jo tässä vaiheessa arviolla, ettei jatkotutkimuksia tulla todennäköisesti tarvitsemaan. Pää-pakaramitta oli raskausviikkoihin nähden normaalia pidempi noin 70 mm, tätä mieltä kätilö oli.
Laskettuaika aikaistui päivällä, joten voimme aiemman päiväyksen pyyhkiä kalenterista pois. Tästä seuraavan viikon tiistaina saimme tulokset äitiysseulasta, ja kuten kätilö oli arvellut ei lisätutkimuksille ollut tarvetta. Seuraavaa ultraääntä ja sukupuolitietoa odottaessa :)
Kuva nykerönenästä, joksi isoäitini pikkuista alkoi kutsua. Sekä vertailuksi äitini arkistoista kaivettu ultrakuva vuodelta 1988, jossa kirjoittaja itse. On se tekniikka kehittynyt paljon.
 | ||||
| Nykerönenä |
 |
| Nykerönenän äiti vuonna 1988 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti