Ensikäynti neuvolassa

Takana ensimmäinen neuvola, josta en tullut hullua hurskaamaksi. Hieman sormenpää kosketusarkana kirjoittelen, kiitos hemoglobiinitestin. Äiti voi hyvin arvojen perusteella, kun pikkuisesta emme voi tietää tässä vaiheessa vielä mitään. Toisaalta voisin maksaa jälleen itseni kipeäksi ja käydä yksityisellä sörkittävänä, mutta onko siinä järkeä?

Miksi sitten haluaisin mennä yksityiselle ultraan? 
Koska haluan mielenrauhan, ja haluan todella tietää että siellä on kaikki kunnossa. No olenko sitten kokenut jotain mikä viittaisi siihen, ettei kaikki olisi kunnossa. No en ole en, raskaus on edennyt erittäin hyvin. Äiti tosin voi erittäin huonosti ja toivoo, että suussa maistuisi seuraavana päivänä jokin muukin kuin oksennus.
Se minkä takia haluaisin ultraan olisi, että saisin tietää kaiken olevan hyvin. Suurin syy kuitenkin on että haluaisin nähdä siellä olevan jotain pientä, haluaisin VAIN jotain konkreettista tälle maailmanlopun ololle. Lisäksi jos se mitenkään mahdollista olisi, niin tahtoisin tietää onko pikkuisia tulossa kaksi vai yksi. Kyllä luit aivan oikein, mahdollisuuteni kaksosiin on suuri. Olen juuri siinä sukupolvessa (hyppää aina yhden yli), että olen saattunut periä tämän mahdollisuuden rakkaalta äidiltäni. Lisäksi painoni on kauniisti noussut jo tässä vaiheessa raskautta 5,5 kg, sekä mahani on kasvanut huomattavasti. Jouduin sen takia tästä jo kertomaan esimiehelleni, vaikka mieluusti olisin pitänyt tiedon vielä jonkin aikaa itselläni.

Mainitsemani maailmanlopun olo voi enemmän kuin hyvin, en tiedä voisinko olla näistä oireista jopa "ylpeä". Monet puhuvat kuinka raskaus on ihanaa aikaa, ja mieheni jaksaa muistuttaa kuinka ihoni voi paremmin kuin ennen. Jep, oloni on kuin istuisin karusellissä (persusta jumiutunut penkkiin, enkä pääse pois. Palokunta tilattu mutta en ole kiireellinen tapaus), kurkkuuni on kasvanut oksennuksen makuinen omena, mahani on kuin ilmapallo ja kyllä ihoni voi huomattavasti paremmin kera finnien. Hehkeydeksi en tätä voi kuitenkaan sanoa, koska suurimman osan ajasta nieleskelen oksennusta, piereskelen kuin rekkamies (hajua en halua kuvailla, oloni on sen ansiosta aina kuvottava), ja vähäinenkin energisyys muutti kaksi viikkoa sitten eri osoitteeseen. Missä olet naiseuteni, kaipaan sinua, tulethan vielä takaisin?

Tää mamma poistuu nyt syömään itsensä ähkyksi, jos vain onnistuu. Niin ja aion ottaa "kauneusunet" eli nukun vähintään sen 9 tuntia, mikä ei tule riittämään kuin 3,5 tunniksi. Onneksi huomenna on jo keskiviikko, ja luojan kiitos vapulle!