Mitä muuta kuuluu odotukseen?

Pitkän hiljaisuuden jälkeen, päätin palata blogin pariin. Viime kerran kirjoituksesta onkin aikaa päälle kaksi kuukautta, nyt loppua kohden yritän parantaa kirjoittelutahtia.

Mitäpä meille kuuluu?
Pikkuisella on kaikki hyvin, eikä neuvolakäynneillä ole mitään erikoista huomattu. SF-mitta tosin menee yläkäyrällä, voikin olla että joudumme kokoarvioon vielä myöhemmässä vaiheessa. Raskausviikkoja takana 29 + 4, pikkuinen on kääntynyt raivotilaan sekä hänen epäillään laskeutuneen jo lähtökuoppiin. Tosin tänään Nykerönenä vaikutti majailevan aamulla poikittain mahassa.

Töissä olen pääsääntöisesti edelleen, mitä nyt maanantaina jouduin kovien särkyjen takia hakemaan sairaslomaa (syytä tutkitaan edelleen). Lääkäri määräsi sairaslomaa ja vuodelepoa koko loppuviikoksi, pakollisia kauppareissuja lukuunottamatta. Vasta toinen kokonainen sairaslomapäivä alkamassa, tunnen oloni tylsäksi ja ärsyyntyneeksi. Katsoin miestäni kateellisena, joka noin puolituntia sitten poistui kotoa iltavuoroon.

Olen todella kateellinen miehelleni siitä, että  hän pääsee töihin ja minä en.Toivon kovasti, ettei maanantai jäänyt viimeiseksi työpäiväksi ennen äitityslomaa. Edelleen kova hinku päästä töihin, vaikka olenkin aamukamman jo tehnyt, tulevana maanantaina TJ24 työpäivää. Aika käy uskomattoman nopeasti vähiin, tuntuu kuin olisin noin viikko sitten plussannut ja istunut Naistenklinikalla odottamassa verikokeen tuloksia.
 Yöt menevät heräillessä, enkä tunne enää käsitettä syväuni. Tiedän tarkasti monenko aikaan viikonlopun Hesari pamahtaa postiluukusta, koska naapurit saapuvat baarista, monenko aikaan työmaalla aloitetaan rakennustyöt, mitkä päivät roska-auto käy ja monenko aikaan. Onneksi heräämisen jälkeen saan edelleen unta, mutta uni on erittäin katkonaista ja olen unen/valveen rajamailla koko yön. Saatan unessani ajatella "no niin siellä taas liikutaa, kaikki hyvin", "kohta soi herätyskello, mutta pidän silmäni kiinni", "voisin kohta hörpätä vettä ja käydä vessassa", elämäni siis jatkuu aivan normaalina nukkumaan mentyäni. Olen kuitenkin onnellinen, että tiedostan tarvitsevani lepoa ja makaan sängyssä paikallani silmät kiinni vaikka tiedän olevani hereillä. Unta todennäköisesti saan sen kaksi tuntia yössä, jonka jälkeen palaudun valvetilaan ja tiedostan kaiken ympärilläni ja sisälläni tapahtuvan. Olen moneen otteeseen hyvästellyt yöuneni ja päätynyt siihen, etten enää koskaan tiedä mitä todellinen uni on. Toivon ja lasken päiviä siihen, kun unohdan miltä tuntui kun oli nukkunut tarpeeksi. 


Tummien silmänalusten, roikkuvien silmäpussien ja loppuraskauden keskeltä, voin vain sanoa "olen silti niin onnellinen".

Vauvantarvikkeita ja niihin kuluva raha

Odotamme mieheni kanssa esikoista, ja meillä joudutaan hankkimaan kaikki. Lähipiirissä lapset ovat joko niin vanhoja, että vanhat vauvantarvikkeet on annettu eteenpäin tai niitä tarvitaan vielä. Lisäksi lähipiiristä löytyy myös paljon lapsettomia, joille sitten itse lainaamme tai lahjoitamme omiamme joskus myöhemmin heidän tarpeen mukaan (kun meillä ei enää niille tarvetta ole).

En voinut aiemmin kuvitella kuinka kallista ensimmäisen lapsen saaminen on, sitä tarvitsee kaikenlaista, sitten lisäksi meille tuputetaan "kaikkea tarpeellista". Vauvantarvikeliikkeet ovat täynnä jos jonkin moista tarviketta ja härpäkettä, joka on niin tarpeellista että. Se mitä vauva tekee ensimmäiset kuukaudet on, vaippojen sotkeminen, itkeminen, syöminen ja nukkuminen, ainoa "lelu" jonka lapsi tarvitsee on oma äiti tai isä. Eihän vastasyntynyt erota kuin ääriviivat ja luulen, että tärkein ja rakkain paikka tässä vaiheessa on syli sängyn lisäksi. Sitten kun lapsen katse alkaa harhailemaan ja kiinnittymään muuhunkin kuin sylissäpitäjän kasvoihin, hankimme esimerkiksi Babysitterin ja/tai puuhamaton. 

No mikä sitten on todella välttämätöntä? Tulevaa isoäitiä ja omaa isoäitiäni kuunnellen, lapsi on puettava lämpimästi ja kuiviin sekä on löydyttävä paikkoja nukkua/nukuttaa. Ruoka-automaatti on kuitenkin kokoajan mukana, tarkoituksenani on imettää jos vain onnistuu. Tuttipullot on hankittu ihan isää ajatellen, vielä olisi tarkoitus hankkia käsipumppu sekä mahdollisesti korvikkeita.

Koska kyse esikoisesta, tulevalta isältä sekä minulta löytyy omat vaatimukset. Minun mielestäni tärkeintä oli uudet vaunut, isälle tärkeintä oli uusi turvakaukalo. Nämä hankimme uutena, ja pitkällisen vertailun sekä pohdinnan jälkeen hinnassa päästiin 850,00 euroon. Mietimme että hankimme kaiken muun käytettynä nettikirpputoreilta tai secondhand shopeista, mutta eipä siinä sitten niin käynyt. 
Meidän makuuhuonetta koristaa uusi pinnasänky, siihen patjat ym. Vastasyntyneen vaatteet ostettu uusina Stockmannilta tai NameIt-liikkeestä sekä Ellokselta, en ole jarruttanut yhtään rahankiertoa omalta kohdaltani. 

Rahaa on varmasti mennyt yli 1500 euroa esikoiseen, mutta mieluummin jälkikasvulle kuin itseeni. Olisinhan voinut laittaa lomarahani sekä osan säästöistäni suoraan omaan kivaan, kuten omiin vaatteisiin, kenkiin, uuteen LV:n laukkuun, matkaan, kosmetiikkaan, sisustukseen. En kuitenkaan laittanut vaan laitoin ne lapseemme ja olen ylpeä siitä, että pystyin jättämään itseni paitsioon. Toki olen ostanut äitiysvaatteita ja odotan kaksia Mama Liciousin farkkuja saapuvaksi. Saattoi myös muutama mekko tarkkua alennusmyynneistä omaan käteen, en kuitenkaan käyttänyt itseeni niitä satasia joita ennen saatoin laittaa. Lisäksi plussan saatuani ja tupakoinnin lopetettuani, säästän kuukaudessa noin 200,00 €. Tupakkarahat laitan oikein mieluusti lapseen, kuin puhalla rahat ilmaan ja aiheutan itselleni mahdollisen keuhkoahtauman. 

Mutta sitten siihen rahan kulumiseen, en osannut edes kuvitella kuinka ensimmäinen lapsi voi maksaa niin paljon. Olisimme voineet ostaa tavarat käytettyinä, mutta kuka takaa onko ne juuri säilytetty niin kuin kerrottu. Kuluttajana minulla ei olisi ollut mitään kuluttajasuojaa, jos olisin ostanut tarvikkeet kirpparilta. Takuut eivät olisi voimassa, jos jokin hajoaa. Todennäköisesti uuden hankkiminen tulisi yhtä kalliiksi kuin vanhan korjaaminen, ja juu tiedän näistäkin uusista se takuu umpeutuu jossain vaiheessa. Mutta minulle ja miehelleni on tärkein lapsemme turvallisuus, ja luon turvallisuuden hankkimalla asiat uutena. Rahan voisi käyttää typerämminkin tai laittaa kasvamaan korkoa tilille. Ja näin aijonkin nyt tehdä, kun olen saanut viimeiset hankinnat lapselle suoritettua. Raha siirtyy suoraan odottamaan parempaa päivää, ja mahdollista hoitovapaata (jolloin nostan säästöjäni lisäpalkkana).

Ja tässä nyt sitä tavarapaljoutta, joka on vallannut meidän asunnon.

Muuten meiltä enää puuttuu hoitoalusta, pesuaineet ja vaipat, näillä uskon meidän pärjäävän alkuun. Odotan että saan äitiyspakkauksen, koska esikoista odottavana uskon säästäväni sen ansiosta pitkänpennin. Sukupuolen selvittyä, luovutamme hankintahommat isovanhemmille.

Me and my tummy

Mahakuvia olen alkanut ottamaan viikottain ja näin olisi tarkoitus jatkaa loppuviikoille asti. Alla kuvasarja jossa näkee mahan kehittymisen 8 viikossa. 

Vaikea uskoa, että piakkoin poksuu jo puoliväli viikoissa. Ajatuksena tuntuu ihanalta, että viikot menevät näin nopeasti. Harmillisesti tiedämme kesänkin olevan suhteellisen nopeasti jo ohi, kun ei se ole kunnolla edes alkanut. Voi kuinka odotinkaan tätä kesää, mutta eipä mennyt kuten suunniteltiin. Häämatka Haniaan peruuntui raskauspahoinvoinnin takia, ja koska kyseessä oli all-inclusive, matka kaupunkiin syömään olisi ollut liian pitkä. Ajatellen sitten niitä hetkiä, kun ruoka olisikin maistunut oksentelun ja etoamisen sijaan. Alkukesä on mennyt sitten raskausoireiden kuten väsymyksen ja pahoinvoinnin vankina. Pahoinvoinnin hieman helpottua pääsimme viikonlopuksi nauttimaan Naantalin kylpylästä, joten häämatka jotenkin saatiin pelastettua. Nyt sitten olenkin kaikki lämpimät päivät ollut töissä istumassa pitkään loman jälkeisten rästien takia. 

Ensi viikolla saan kuitenkin nautti A-luokan lomaa, koska miekkonen on  koko viikon töissä. Itse nautin ystäväni seurasta sekä isoäitinikin lupautui käymään. Terassille en välttämättä viitsi mennä istumaan limulasin kanssa, koska en kestä niitä paheksuvia katseita. Keksin paljon muutakin tekemistä, kuten esimerkiksi Suomenlinna, kahvila Karuselli, Pihlajasaari tms. Mielikuvituksestahan se on kiinni, ja ööh, tällä hetkellä myös jaksamisesta. Niin ja jos vaikka jotain kivoja kesävaatteita kävis katsomassa, joku maximekko vois olla erittäin kiva. Ja tarvitsisinhan mä uudet ballerinat vanhojen tilalle :D

Kotiin en aijo jäädä makaamaan jos kunto ja sää sen sallii, sormet siis ristiin.

1. ultraääni ja tulokset äitiysseulasta

En sitten saanut aikaiseksi kirjoittaa tekstiä ensimmäisen ultraäänen jäljiltä, varsinkin kun matkasimme suoraan seuraavana päivänä kylpylään aloittelemaan kesälomaa. Kun kesälomasta on tosiaan ylipuolet vietetty ja ensi viikolla suuntaamme tuttuun tapaan töihin, voin tämän viikon kunniaksi kirjoittaakin arkiseen tapaan blogia. 

Ensimmäiseen ultraan meneminen oli pelottavaa ja jännittävää, olen vain lapsena nähnyt veljeni sydämen ultrauksen. Joten en tiennyt miten ultraääni on muuttunut, kuinka paljon saamme tietoa, rauhoittaako se minua ylipäätään. Kaikki oli kuten pitää, tuleva isä vain pelästyi pikkuisen erittäin aktiivista liikehdintää. Tuleva ja onnellinen äiti nimittäin herätti pikkuisen unilta, jonka jälkeen aamujumppaa kestikin se 20 minuuttia. 

Aplodit harjoittelevalle kätilölle, että onnistui ottamaan pikkuisesta tarvittavat mitat. Voitte kuvitella kuinka haastavaa on ottaa erittäin aktiiviselta lapselta sydänäänet, tämä jäikin siihen vaiheeseen kun pikkuinen rahoittui hetkeksi paikoille "juomaan". Todistimme tämänkin refleksin, ja se sai hymyn huulille. "Juomisten" jälkeen jumppa jatkui, saimme kuitenkin otettua tarvittavat mitat. Niskaturvotus oli 1,6 mm, ja kätilö huojensi jo tässä vaiheessa arviolla, ettei jatkotutkimuksia tulla todennäköisesti tarvitsemaan. Pää-pakaramitta oli raskausviikkoihin nähden normaalia pidempi noin 70 mm, tätä mieltä kätilö oli.

Laskettuaika aikaistui päivällä, joten voimme aiemman päiväyksen pyyhkiä kalenterista pois. Tästä seuraavan viikon tiistaina saimme tulokset äitiysseulasta, ja kuten kätilö oli arvellut ei lisätutkimuksille ollut tarvetta. Seuraavaa ultraääntä ja sukupuolitietoa odottaessa :)

Kuva nykerönenästä, joksi isoäitini pikkuista alkoi kutsua. Sekä vertailuksi äitini arkistoista kaivettu ultrakuva vuodelta 1988, jossa kirjoittaja itse. On se tekniikka kehittynyt paljon.

Nykerönenä

Nykerönenän äiti vuonna 1988

Mielitekoja, hormonipiruja ja meille asumaan muuttanut Nukkumatti

Jee, huomenna ensimmäinen ultra. Pikkuinen on pysynyt sisällä, nyt vain kuullaan ja nähdään onko kaikki niin kuin pitää. Ja huomenna sitten vuodatankin taas kaiken sen osalta tänne.

Pahimpien pahoinvointien ja huimausten jäädessä taakse, olen löytänyt itseltäni muita oireita. Eivätkä ne ota hellittääkseen, toisaalta mieluummin nämä oireet kuin se aamupahoinvointi. Itse voin sanoa päässeeni erittäin helpolla pahoinvoinnin kanssa, koska oksensi ne kolme kertaa *kop, kop, kop*. Mutta se jokahetkinen etovaolo, joka edelleen yllättää välillä nälän pitkittyessä.

Mieliteot voi mitä teettekään mun kropalle, se on kuntopiiriä vauvan ehdoilla tulevaisuudessa. Mun mieliteot on jotain aivan käsittämätöntä, rakastan nykyään roskaruokaa. Eilenkin synttäreideni kunniaksi oli aika hakea McFeast ateria drive-inin kautta kotio, mieskin jo valittaa omasta vararenkaan alkavasta kasvusta. Viime viikon perjantaina oli taas saatava pizzaa, smetanapizzaa. Ja ah ne Prismassa myynnissä olevat valkosipulisuolakurkut, oi mitään ihanempaa ei enää olekkaan maailmassa. Tykkään tosin tämän roskaruoan lisäksi tomaateista ja maidosta, näitä menesi usempi litra sekä kilo. Onneksi on edes jonkinlainen itsehillintä tallella, varsinkin kun olen allerginen näille maukkailla punaisille ystävilleni. Tosin nyt en ole oireista kärsinyt, josta neuvolantäti aiemmin sanoikin "allergiat voivat raskauden aikana lieventyä tai kadota hetkellisesti kokonaan". Sama juttu maidon kanssa, kartoin kyseistä tuotetta kuin ruttoa, koska sain sillä tavaralla mahani aina kipeäksi ja sekaisin. Saanko nyt? EN!? Näin se raskaus sitten muuttaa ihmistä.

Sitten niihin hormoonihirviöihin ja meille muuttaneeseen Nukkumattiin (kaipaako kukaan voin lahjoittaa?). Voisin nukkua vaikka koko päivän, aivot ovat ajat sitten siirtyneet horrostilaan. Enkä voi sanoa että pitkät työpäivät ennen kesälomaa helpottaisivat tilannetta, valmistaudunko siihen tulevaan unettomuuteen? Liian "vähäiset" yöunet (8-10h) aiheuttavat sen, että saatan saada helpostikkin hermoromahduksen. Olen lapsesta asti ollut erittäin tempperamenttinen, ja nyt kun siihen lisätään nämä raskaushormoonit ja väsymys olen kahta kamalempi. Kiihdyn nollasta-sataan alle sadasosasekunnissa ja lasken kymmeniä kertoja päivässä kymmeneen. Eilen mieheni sai kuitenkin kärsiä mummini lisäksi hormonihirviön pyörremyrskystä, ja olen erittäin onnellinen siitä että pääsen lomalle. Purkasin ärsyyntymistä, kiukkua ja vihaa isoäidilleni 1.5tuntia puhelimessa. Tiedän ei tämä lapsellekaan tee hyvää, ja kärsin muutaman viikon päästä ennen aikaisista supistuksista ellen edes hetkellisesti pysty rauhoittumaan. Ja mitä tällainen kiukku sekä stressi edes voi vaikuttaa lapsen luonteeseen tai kehittymisestä puhumattakaan. Nyt vain huomisen jälkeen siirryn mielelläni hetkeksi pois työkuvioista, nautin rakkaan aviomieheni seurasta, lomasta, nukkumisesta ja ennen kaikki tästä pienestä kehittyvästä esikoisesta mahassani.

Odotus... rv 11 + 6

Onko niitä tulossa yksi vai kaksi? Onko lääkärit ja neuvola erehtynyt? Miksi mun maha on jo näin iso? Miltä se näyttää viikkoa ennen synnytystä? Onko tää edes normaalia? Keräänkö kuitenkin myös omia kiloja näin nopeasti?

Toiset sanoo sen olevan poika ja toiset veikkaavat sen olevan tyttö, onko sillä mitään väliä? Parhain kommentti mitä sain oli isoisäni "on se hyvä jos poika tulee, poikia tarvitaan sotaan?". Siis hetkonen mihinköhän sotaan? Ja jos olisi sota niin se ei tarttu aseeseen ennen kuin on 18 vuotias, jos silloinkaan oma on valintansa. Vanhojen miesten ajatuksenjuoksua on joskus hyvin vaikea ymmärtää, ja nyt en ymmärtänyt yhtään. Annettakoon tämä isoisälleni anteeksi, kyseessä kuitenkin sota-ajan lapsi. Luulen et useampi vanhempi ihminen vertaa tämän hetkistä poliittistatilannetta aikaan ennen toista maailmansotaa, enkä siitä heitä syytä. Mutta se siitä politiikasta, palaan takaisin aiheeseen.

Tosiaan ensimmäinen ultra on vasta 28.päivä, en millään jaksaisi odottaa sinne asti. Haluaisin jo tietää onko lapsia tulossa yksi vai kaksi? Tämä joka hetkinen arvailuleikki alkaa käymään hermoille, ja mieheni pohdinta kuinka niitä kuitenkin tulee jo kaksi. Itse olen kyllästynyt jo osittain kuuntelemaan näitä arvailuja, haluaisin kertoa ihmisille arvailujen sijaan. "Ei mummo siellä ei ole poika vaan se on tyttö", "Ei rakas mieheni niitä olikin vain yksi" tai "Ei hyvä ystäväni se olikin poika". Itsekin olen alkanut uskoa kahteen pikkuiseen, koska olen tällä hetkellä raskausviikoilla 11+6 ja mahani näyttää ajallisesti huitelevan huomattavasti pidemmällä. Kuten alla olevasta kuvasta näkyy tai sitten kuvittelen.

Raskausviikko 11 + 4

Mitä ihmettä mun mahalle on tapahtunut? Ja odotanko kahta yhden sijaan? Sen tiedämme kahden pitkän viikon päästä. Hyvä siirtyä ultran jälkeen kahden viikon lomalle, saadaan miehen kanssa rauhassa miettiä ultrassa selviävää tietoa. Ainoa positiivinen asia tässä on se, että tiedän mahassa olevan kaiken kunnossa, koska saan jo nukkua konkreettisesti sen vieressä. Normaalipainoiselle ihmiselle tämä on suuri muutos, enkä tiedä miten tähän pitäisi asennoitua. Painoni on noussut noin 4,5 - 5,5 kg 11 viikossa, enkä ole saanut siitä terveydenhoitajalta noottia. Luulen siis olevan normaaleilla kehitysasteilla sen suhteen.

Ensikäynti neuvolassa

Takana ensimmäinen neuvola, josta en tullut hullua hurskaamaksi. Hieman sormenpää kosketusarkana kirjoittelen, kiitos hemoglobiinitestin. Äiti voi hyvin arvojen perusteella, kun pikkuisesta emme voi tietää tässä vaiheessa vielä mitään. Toisaalta voisin maksaa jälleen itseni kipeäksi ja käydä yksityisellä sörkittävänä, mutta onko siinä järkeä?

Miksi sitten haluaisin mennä yksityiselle ultraan? 
Koska haluan mielenrauhan, ja haluan todella tietää että siellä on kaikki kunnossa. No olenko sitten kokenut jotain mikä viittaisi siihen, ettei kaikki olisi kunnossa. No en ole en, raskaus on edennyt erittäin hyvin. Äiti tosin voi erittäin huonosti ja toivoo, että suussa maistuisi seuraavana päivänä jokin muukin kuin oksennus.
Se minkä takia haluaisin ultraan olisi, että saisin tietää kaiken olevan hyvin. Suurin syy kuitenkin on että haluaisin nähdä siellä olevan jotain pientä, haluaisin VAIN jotain konkreettista tälle maailmanlopun ololle. Lisäksi jos se mitenkään mahdollista olisi, niin tahtoisin tietää onko pikkuisia tulossa kaksi vai yksi. Kyllä luit aivan oikein, mahdollisuuteni kaksosiin on suuri. Olen juuri siinä sukupolvessa (hyppää aina yhden yli), että olen saattunut periä tämän mahdollisuuden rakkaalta äidiltäni. Lisäksi painoni on kauniisti noussut jo tässä vaiheessa raskautta 5,5 kg, sekä mahani on kasvanut huomattavasti. Jouduin sen takia tästä jo kertomaan esimiehelleni, vaikka mieluusti olisin pitänyt tiedon vielä jonkin aikaa itselläni.

Mainitsemani maailmanlopun olo voi enemmän kuin hyvin, en tiedä voisinko olla näistä oireista jopa "ylpeä". Monet puhuvat kuinka raskaus on ihanaa aikaa, ja mieheni jaksaa muistuttaa kuinka ihoni voi paremmin kuin ennen. Jep, oloni on kuin istuisin karusellissä (persusta jumiutunut penkkiin, enkä pääse pois. Palokunta tilattu mutta en ole kiireellinen tapaus), kurkkuuni on kasvanut oksennuksen makuinen omena, mahani on kuin ilmapallo ja kyllä ihoni voi huomattavasti paremmin kera finnien. Hehkeydeksi en tätä voi kuitenkaan sanoa, koska suurimman osan ajasta nieleskelen oksennusta, piereskelen kuin rekkamies (hajua en halua kuvailla, oloni on sen ansiosta aina kuvottava), ja vähäinenkin energisyys muutti kaksi viikkoa sitten eri osoitteeseen. Missä olet naiseuteni, kaipaan sinua, tulethan vielä takaisin?

Tää mamma poistuu nyt syömään itsensä ähkyksi, jos vain onnistuu. Niin ja aion ottaa "kauneusunet" eli nukun vähintään sen 9 tuntia, mikä ei tule riittämään kuin 3,5 tunniksi. Onneksi huomenna on jo keskiviikko, ja luojan kiitos vapulle!

Alkuraskauden kipuilua

Kuten jo aiemmassa tekstissä mainitsin, kärsin kovista kivuista joka sai minut lääkäriin kahteenkin otteeseen. Ihmiset puhuivat aina ennen kamalasta kivusta, joka sumentaa ajatukset ja näön. Ennen raskauttani en edes tiennyt mitä tuollainen kipu on, vaikka olen kärsinyt murtumasta, hammassärystä, kuukautiskivuista, nivelkivuista jne. Voin sanoa että edellä mainitsemani kivut ovat lastenleikkiä verrattuna niihin kipuihin joita koin kahden viikon ajan. Toki kivut lievittyivät pikku hiljaa sekä vähenivät.

 Sitten niihin kipuihin, jotka saivat pienen ihmisen suunniltaan. Kivut alkoivat kolmannella raskausviikolla torstai aamuna töissä, toimistotyötä tehdessä mahdollisuuteni kivun lievitykseen ovat kävely, särkylääke, istuminen tai työskentely seisten. Särkylääkkeitä vähän syövänä, ja niitä välttelevänä kokeilin kaikkea muuta ensin. Puolituntia kärvisteltyäni kipujen kanssa päädyin ottamaan särkylääkkeen, joka toi nautinnollisen olon vaikutuksen alettua. Lääkkeen vaikutuksen kadottua kivut tulivat takaisin torstai iltana nukkumaan mennessä, juoksin vessan ja sängyn väliä. Kipuille ei vain tuntunut tulevan loppua, särkylääkkeen vaikutusta odottaessa takerruin vessanlavuaariin kiinni ja kyyristyin alas. Kävin mielessäni kaikki mahdolliset kirosanat läpi mantrana sekä kyynelehdin. En päästänyt ääntäkään koko aikana, olisin todennäköisesti herättänyt huudollani seinänaapurimme tai koko kerroksen.

Kuten aikaisemmassa kirjoituksessa kirjoitin, perjantaina kävin lääkärillä ja sain diagnoosin ärtyneestä suolesta. Lauantai aamuna tekemäni postiivinen raskaustesti sai vaihtamaan kipulääkityksen 500 mg Panadoliin Litalginin sijaan. Kipujen ollessa voimakkaat edelleen päädyin varaamaan gynekologille ajan sunnuntaille, josta sain kiireellisen lähetteen Kätilöopistolle. Gynekologi epäili kohdunulkoista raskautta, ja halusi tehdä hcg-arvoista verikokeen sekä laittaa minut seurantaan. 

Siirryimme lääkärin vastaanotolta miehen kanssa suoraan Kätiliopistolle, jossa ensimmäisenä minulle annettiin kaksi paperia. Ensimmäisessä oli mahdollisen leikkauksen varalta kyselylomake, toisessa luvan antaminen tietojen pyytämiseen muilta lääkäriasemilta. Papereita täyttäessä koin ahdistusta, ja pelkäsin entistä enemmän kaiken olevan pielessä. Hetken päästä päivystävä kätilö pyysi minut sisään ja teki haastattelun. Muutama kysymys jäi hyvin vahvasti mieleeni, mutta loput haastattelusta eivät jääneet muistiin.
"Kuinka koviksi kuvailisit kipujasi asteikolla 0-10, 0 on pienin ja 10 kovin?" Vastaukseni oli "kahdeksan".
"Oletko ottanut nyt jotain särkylääkettä?" Vastaukseni "Puolikkaan 1g Panadolin".

Jouduin takaisin käytävälle istumaan, ja jäin odottamaan verikokeita. Kaksi putkea verta ja lisää odottelua, olimme Kätiliopiston naistenklinikan päivystyksessä odottamassa ainakin 5 tuntia. Tulosten tultua ja päivystävän lääkärin saavuttua, pääsin uudestaan tutkimuksiin. Hcg-arvoksi oli mitattu 594.3, joka viittasi normaaliin raskauteen tasan viikolla 4. Sisätutkimuksen ja sieltä myös normaalin hedelmöittymisen merkit löydettyä, pääsin tutkimuspyödältä pois. Ultrassa tosin ei vielä löytynyt sitä pientä solupalloa, joka olisi vahvistanut raskauden täysin normaaliksi.

Sain tämän takia lähetteen uudelleen kiireellisiin verikokeisiin tiistaiksi, hieman neulatyyny olo oli tuolloin. Tiistaina uudelleen verikokeisiin mentäessä käsitaipeet olivat kuin, anteeksi nyt, nistillä. Isot mustelmat sekä neulanjälkiä molemmissa käsivarsissa, näytin hoitajalle käsivarteni ja kysyin kummasta otetaan. Hoitajan ilme oli näkemisen arvoinen, ja sanoin saavani mustelmia todella helposti. Hoitajan hetken arvottua, päätyi hän luomaan uuden kauniin neulanjäljen vasemman käden taipeeseen. Moni varmasti tietää kuinka ihanalta tuntuu, kun lyöt uudelleen tuoreen mustelman johonkin. Miettikää kun sellaiseen tökätään pienelle alueelle jotain erittäin terävää, silmissä sumeni täysin. Palkkioksi sain iloisen puhelun lääkäriltä iltapäivällä, hcg oli noussut normaalisti ja arvoni oli jo 1517. Kontrollit lopetettiin, mutta minua vannotettiin heti tulemaan päivystykseen kipujen pahetessa.

Nyt ensimmäinen kivuton yö takana, toivon ensi yön olevan samanlainen. Tosin nyt on tullut pahoinvointi ja närästys osaksi normaalia päivääni. Oksentelematta olen tähän asti selvinnyt, mutta päiväni ei etenisi ellen yökkäilisi ainakin sen neljä kertaa.

Ilmaa ja kuplia

Näin sanoi lääkäri ensimmäisistä oireista, nyt naurattaa tuolloin ei. Lääkäri puhuu suolitulehduksesta, ja laittaa verikokeisiin. Muutenkin piikkikammoisena ihmisenä ja peloissani vielä jostain  tulehduksesta, istuin yksin naama valkoisena odottamassa vuoronumeroiden vaihtumista. Viiden minuutin kiduttava odotus, ja verikokeiden jälkeen uudelleen odottamaan lääkärin vastaanottoa. 

Tulosten valmistuttua kiireellisenä, sain lopulta kutsun lääkärin huoneeseen. "Tulehdusarvot ovat normaalit, mutta valkosoluarvosi on hieman koholla." lääkärin huojentava kommentti. Valkosolujen lievä kohoaminen laitettiin allergioitteni syyksi, ja jatkoin elämääni normaalisti seuraavaan päivään. Kipulääkkeet jotka sain, eivät toimineetkaan kipuihin ja päädyin tekemään raskaustestin. 

Raskaustestiä tehdessäni varttia vaille seitsemän lauantai aamuna, heti plussan saaneena oli pakko hieroa silmiä ja katso uudelleen. Todella se on plussa tai siis raskaana. Ihanana vaimona hiippailen mieheni luokse ja herätän hänet, vilautan testin tulosta ja saan vastauksen "joo". Odotin hieman erilaisempaa kohtaamista asian kanssa, mutta mitä voimme olettaa perusluolamieheltä? Myöhemmin päivällä miehenkin ääni muuttui iloisemmaksia ja onnellisemmaksi. 

Ja pitihän testistä kuvakin ottaa, olisi se sen verran outo aamu muutenkin :)

1. raskaustesti

Voitte kuitenkin kuvitella, että aamuisen unenpöpperön takia jouduin tekemään oman mielenrauhani takia toisenkin testin. Joka myös plussasi heti, eli vahvasti ollaan raskaana. Siitäkin päädyin ottamaan kuvan.

2. raskaustesti