Me and my tummy

Mahakuvia olen alkanut ottamaan viikottain ja näin olisi tarkoitus jatkaa loppuviikoille asti. Alla kuvasarja jossa näkee mahan kehittymisen 8 viikossa. 

Vaikea uskoa, että piakkoin poksuu jo puoliväli viikoissa. Ajatuksena tuntuu ihanalta, että viikot menevät näin nopeasti. Harmillisesti tiedämme kesänkin olevan suhteellisen nopeasti jo ohi, kun ei se ole kunnolla edes alkanut. Voi kuinka odotinkaan tätä kesää, mutta eipä mennyt kuten suunniteltiin. Häämatka Haniaan peruuntui raskauspahoinvoinnin takia, ja koska kyseessä oli all-inclusive, matka kaupunkiin syömään olisi ollut liian pitkä. Ajatellen sitten niitä hetkiä, kun ruoka olisikin maistunut oksentelun ja etoamisen sijaan. Alkukesä on mennyt sitten raskausoireiden kuten väsymyksen ja pahoinvoinnin vankina. Pahoinvoinnin hieman helpottua pääsimme viikonlopuksi nauttimaan Naantalin kylpylästä, joten häämatka jotenkin saatiin pelastettua. Nyt sitten olenkin kaikki lämpimät päivät ollut töissä istumassa pitkään loman jälkeisten rästien takia. 

Ensi viikolla saan kuitenkin nautti A-luokan lomaa, koska miekkonen on  koko viikon töissä. Itse nautin ystäväni seurasta sekä isoäitinikin lupautui käymään. Terassille en välttämättä viitsi mennä istumaan limulasin kanssa, koska en kestä niitä paheksuvia katseita. Keksin paljon muutakin tekemistä, kuten esimerkiksi Suomenlinna, kahvila Karuselli, Pihlajasaari tms. Mielikuvituksestahan se on kiinni, ja ööh, tällä hetkellä myös jaksamisesta. Niin ja jos vaikka jotain kivoja kesävaatteita kävis katsomassa, joku maximekko vois olla erittäin kiva. Ja tarvitsisinhan mä uudet ballerinat vanhojen tilalle :D

Kotiin en aijo jäädä makaamaan jos kunto ja sää sen sallii, sormet siis ristiin.

1. ultraääni ja tulokset äitiysseulasta

En sitten saanut aikaiseksi kirjoittaa tekstiä ensimmäisen ultraäänen jäljiltä, varsinkin kun matkasimme suoraan seuraavana päivänä kylpylään aloittelemaan kesälomaa. Kun kesälomasta on tosiaan ylipuolet vietetty ja ensi viikolla suuntaamme tuttuun tapaan töihin, voin tämän viikon kunniaksi kirjoittaakin arkiseen tapaan blogia. 

Ensimmäiseen ultraan meneminen oli pelottavaa ja jännittävää, olen vain lapsena nähnyt veljeni sydämen ultrauksen. Joten en tiennyt miten ultraääni on muuttunut, kuinka paljon saamme tietoa, rauhoittaako se minua ylipäätään. Kaikki oli kuten pitää, tuleva isä vain pelästyi pikkuisen erittäin aktiivista liikehdintää. Tuleva ja onnellinen äiti nimittäin herätti pikkuisen unilta, jonka jälkeen aamujumppaa kestikin se 20 minuuttia. 

Aplodit harjoittelevalle kätilölle, että onnistui ottamaan pikkuisesta tarvittavat mitat. Voitte kuvitella kuinka haastavaa on ottaa erittäin aktiiviselta lapselta sydänäänet, tämä jäikin siihen vaiheeseen kun pikkuinen rahoittui hetkeksi paikoille "juomaan". Todistimme tämänkin refleksin, ja se sai hymyn huulille. "Juomisten" jälkeen jumppa jatkui, saimme kuitenkin otettua tarvittavat mitat. Niskaturvotus oli 1,6 mm, ja kätilö huojensi jo tässä vaiheessa arviolla, ettei jatkotutkimuksia tulla todennäköisesti tarvitsemaan. Pää-pakaramitta oli raskausviikkoihin nähden normaalia pidempi noin 70 mm, tätä mieltä kätilö oli.

Laskettuaika aikaistui päivällä, joten voimme aiemman päiväyksen pyyhkiä kalenterista pois. Tästä seuraavan viikon tiistaina saimme tulokset äitiysseulasta, ja kuten kätilö oli arvellut ei lisätutkimuksille ollut tarvetta. Seuraavaa ultraääntä ja sukupuolitietoa odottaessa :)

Kuva nykerönenästä, joksi isoäitini pikkuista alkoi kutsua. Sekä vertailuksi äitini arkistoista kaivettu ultrakuva vuodelta 1988, jossa kirjoittaja itse. On se tekniikka kehittynyt paljon.

Nykerönenä

Nykerönenän äiti vuonna 1988